RYHTI - Huoltokirja
![]() |
Huoltokirjakoordinaattori - rakennushanke
Laadimme lakisääteisen huoltokirjan asiakkaan toiveiden mukaisesti suoraan sähköisesti RYHTI-järjestelmään tai paperisena huoltokirjakansiona.
Huoltokirjakoordinaattorin vastuulla on valvoa ja johtaa huoltokirjan laadintaa. Huoltokirjakoordinaattori vastaa myös siitä, että huoltokirjan sisältö on vaaditulla tasolla ja huoltokirja otetaan käyttöön sovitussa laajuudessa ja aikataulussa.
Toteutamme vuosittain useita kymmeniä huoltokirjakoordinoinnin toimeksiantoja. Asiakkaan niin halutessa, huoltokirja voidaan laatia myös tämän omaan huoltokirjaohjelmistoon.
Huoltokirjakoordinaattorin käyttö rakennushankkeessa selkeyttää hankeorganisaation eri osapuolille lankeavia huoltokirjavastuita ja vähentää kiirettä hankkeen loppuvaiheessa.
Huoltokirjan laadinta
Huoltokirja voidaan laatia kohteeseen myös ilman varsinaista rakennushanketta. Tällöin huoltokirjan laadintaan vaadittavat tiedot kerätään kohdekäynneillä ja olemassa olevasta dokumentaatiosta. Olemassa olevien kohteiden osalta on tärkeää sopia huoltokirjasisällön tavoitetaso ennen laadinnan aloittamista.
Huoltokirjan laadinta voidaan tehdä myös energiakatselmuksen tai kuntoarvion yhteydessä, jolloin em. selvitysten tiedot tuottavat valtaosan huoltokirjan vaatimasta sisällöstä. Näissä tapauksissa huoltokirja mahdollistaa myös selvitysten tuottamien toimenpide-ehdotusten toteuttamisen ja vaikutusten seurannan.
Huoltokirjan ylläpito
Täydellisestikään laadittu huoltokirja ei päivitä itse itseään, vaan tiedon ylläpitämiseen tulee sitoutua koko kiinteistön elinkaaren ajaksi.
Tarjoamme myös laajan valikoiman järjestelmän ylläpitoon ja prosessien seurantaan liittyviä palveluita.
Opastamme niin ikään oman organisaatiosi hyödyntämään huoltokirjan parhaita puolia käytännön työssä.
Lisätietoja RYHTI - Huoltokirjasta
Veikko Martiskainen p. 010 759 2226
